
Vuosi 2012 on Suomen Helluntaiherätyksen 100-vuotisjuhlavuosi, joka huipentuu

Kristillisiä järjestöjä koskeva TES 2012-2014 on uudistettu keskusjärjestöjen raamisopimuksen mukaisesti ajalle 1.5.2012 – 31.5.2014.
Suomen Helluntaikirkon hallitus hyväksyi kokouksessaan 18.01.2012 Porvoon Helluntaiseurakunnan hakemuksen liittyä Suomen Helluntaikirkkoon. Suomen Helluntaikirkkoon kuuluvia jäsenseurakuntia on nyt 40.

Suomen Helluntaikirkon jäseneksi 24.9.2011 hyväksytty Vantaan Kotikirkko vietti itsenäistymisen kiitosjuhlaa vuoden ensimmäisenä päivänä Kartanonkoskella Point-juhlasalissa, jossa seurakunta myös kokoontuu sunnuntaisin.

Suomessa toimivien kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen edustajat kokoontuivat keskustelemaan lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisystä ja vanhemmuuden tukemisesta sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon johdolla 23. marraskuuta Helsingissä.

Suomen Helluntaikirkon tulevaisuusfoorumi kokoontui nyt viidettä kertaa. Siihen on jo parin vuoden ajan yhdistetty yhdyskunnan syyskokous ja nyt myös Iso Kirjan järjestämät työntekijöiden syyspäivät tuotiin samaan pakettiin. Viikonlopun tapahtumassa pureuduttiin Seurakunta jokaiselle –strategiaan, toimivaan johtajuuteen ja Israel-teologiaan.

Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) valitsi uusia jäseniä hallitukseensa syyskokouksessa 8.11. Helsingissä. Seuraavalle kolmivuotiskaudelle valittiin Jyrki Palmi Suomen Helluntaikirkosta, Rauno Kokkola Suur-Helsingin seurakunnasta ja Ilkka Rytilahti Suomen Raamattuopistosta sekä hallituksen varajäseneksi Hannu Nyman Kansan Raamattuseurasta.

Hallituksen kokouksessa 24.9.2011 hyväksyttiin kolme seurakuntaa Suomen Helluntaikirkon jäseneksi.

Herätysliikkeemme pitkäaikainen vaikuttaja Veikko Manninen sai taivaskutsun kotonaan Espoossa 15. syyskuuta.

Juhannuskonferenssi kokosi vaihtelevasta säästä huolimatta jälleen noin 30 000 juhlavierasta. Päiväkohtaiset kävijämäärät yhteen laskien tapahtumassa oli noin 60 000 käviijää viiden päivän aikana. Talkootehtäviin osallistui yli 1700 vapaaehtoista. Tapahtumassa huomioitiin Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi.
Helluntaiherätyksen vasta valmistunut kriisiviestintäohjeistus tarjoaa seurakunnille ja yhdistyksille perustietoa yllättäviin tilanteisiin.

Pekka Havupalo on Suomen Helluntaikirkon hallituksen uusi puheenjohtaja. Hänet valittiin tehtävään hallituksen kokouksessa 12.1.2011.
Sadat seurakunnat ja laaja yhdistystoiminta muodostavat verkoston, jonka yhteenlaskettu volyymi voi olla merkittävä etu kilpailutettaessa hankintoja tai palveluja.
Yhteisiä tehtäviä on tähän saakka hoitanut pääasiassa yhdistykset, jotka ovat myös kattaneet tehtävien kustannukset.

Suomen Helluntaikirkon yhdyskunnan syyskokous pidettiin Tulevaisuusfoorumin yhteydessä Joensuussa 20.11.2010. Hallitukseen tuli muutoksia, kun joidenkin pitkäaikaisten jäsenten kolme kaksivuotiskautta tulivat täyteen.

Helluntaiherätyksen Tulevaisuusfoorumi keskittyi seurakunnan johtamisen ajankohtaisiin haasteisiin. Tärkeäksi koettu tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa maamme helluntailiikkeessä.
Tästä löydät ohjeita ja tarvittavia lomakkeita Kj-TES:n käyttöönottamiseksi yhdistysmuotoisissa seurakunnissa

Suomen helluntaikirkko (SHK) piti kuudennen vuosikokouksensa Oulussa lauantaina 15.5. Mukana oli viitisenkymmentä henkilöä, joista jäsenseurakuntien edustajia oli 13. Kaikilla helluntaiseurakunnilla oli jälleen mahdollisuus lähettää tarkkailijansa mukaan.

Suomen Helluntaikirkon hallitus piti järjestäytymiskokouksen keskiviikkona 30.12.2009 Tampereella. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Pylvänäinen Jyväskylästä ja varapuheenjohtajaksi Pekka Havupalo Turusta.

Hallituksen kokouksessa 30.12.2009 päätettiin SHK:n toimistopalvelujen siirtymisestä Aikamedian yhteyteen Keravalle vuoden 2010 tammikuun aikana. Aiemmin toimistopalvelut olivat Hgin Saalem-seurakunnan yhteydessä. Virallinen osoite siis muuttuu, muut yhteystiedot pysyvät entisellään. Sihteerinä jatkaa edelleen Sirpa Matikainen. Ks. yhteystiedot

Jyväskylässä tulevaisuusfoorumin yhteydessä järjestettiin myös Suomen Helluntaikirkon syyskokous, joka päätti mm. hallituksen uudesta kokoonpanosta.

Suomen Helluntaikirkon järjestämän kolmannen tulevaisuusfoorumin teemana oli ”Seurakunta muuttuvassa arvoympäristössä". Foorumi järjestettiin 20.-21.11.2009 Jyväskylässä.
Vuoden 2009 aikana neljä uutta seurakuntaa liittyi Suomen Helluntaikirkon jäseneksi. Keväällä Varkauden Helluntaiseurakunta teki päätöksen anoa SHK:n jäsenyyttä, ja syyskaudella jäseniksi tulivat Vaasan Helluntaiseurakunta, Uuraisten Helluntaiseurakunta sekä Hervannan Katukappeli -helluntaiseurakunta. SHK:n jäsenseurakuntia on nyt 33.
Helluntaiherätyksen tulevaisuusfoorumi III
”Seurakunta muuttuvassa arvoympäristössä”
20. – 21.11.2009 Jyväskylä, Hotelli Rantasipi Laajavuori + JKL:n Helluntaiseurakunta

Helsingin Saalem-seurakunnan pitkäaikainen johtaja Kai Antturi kuoli 26.8.2009 yli 83 vuoden iässä Malmin sairaalassa.
Vanhimmille, työntekijöille ja kaikille asiasta kiinnostuneille tiedotus- ja kekustelutilaisuus la 5.9.2009 klo 13.30-15.30 Kouvolan Helluntaiseurakunnassa Kalevankatu 20
Britanniasta lähtenyt uskonnottomien bussikampanja on ollut näyttävästi esillä suurimmissa kaupungeissa.

Seurakuntien edustajat kokoontuivat Suomen Helluntaikirkon vuosikokoukseen lauantaina 23.5.2009 Kuopioon. Virallisessa kevätkokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, mutta kokoustapahtuma oli paljon muutakin. Raamattutunti, alustukset ja keskustelu johdattivat ajattelemaan pysyvää totuutta muuttuvassa ajassa.
Herätyskristilliset yhteisöt muodostivat Suomen Evankelisen Allianssin (SEA), johon myös Helluntaikirkko liittyi maaliskuun kevätkokouksessa. Tämän taustalla on jo pitkään rakentunut yhteys Maailman Evankelioinnin Suomen Keskuksena (MESK).
HELLUNTAISEURAKUNTIEN VANHIMMISTOILLE
Seuraava Suomen Helluntaikirkon vuosikokoustapahtuma pidetään lauantaina 23.5.2009 klo 10.00 alkaen Kuopion Helluntaiseurakunnassa.
Suomen Helluntaikirkon vuosikokoustapahtuma Kuopion Helluntaiseurakunnassa
Suomen Helluntaikirkko järjestää maakunnallisen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Rovaniemen Helluntaiseurakunnassa.
Eduskunnan lakivaliokunta valmistelee parhaillaan muutosehdotusta lakiin, joka koskee samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien oikeuksia lapsen adoptoinnissa.
Suomen Helluntaikirkon syyskokous marraskuussa 2008 valtuutti yhdyskunnan hallituksen ottamaan kantaa ajankohtaisiin opillis-eettisiin kysymyksiin. Tammikuussa 2009 SHK:hallitus hyväksyi ensimmäisen kannanoton, joka on tässä luettavissa. Työskentely tulee jatkumaan.
Suomen Helluntaikirkon syyskokous valtuutti yhdyskunnan hallituksen ottamaan kantaa ajankohtaisiin opillis-eettisiin kysymyksiin. Myöhemmin tullaan muodostamaan erillinen toimikunta, joka keskittyy työstämään juuri näitä aiheita.

Suomen Helluntaikirkko järjestää vihkiseminaarin Helsingin Saalem-seurakunnassa lauantaina 14.2.2009 alkaen klo 8:00.

"Toivon liekki" – nuorten osanotto Kauhajoen tragediaan
Suomen Helluntaikirkko ottaa osaa suruun, joka on kohdannut Kauhajoen koulusurman uhrien omaisia, kaupungin asukkaita ja koko Suomea. Suomen helluntaiseurakunnissa rukoillaan kaikkien surevien puolesta.
Suomen Helluntaikirkko on järjestänyt kuluvan vuoden aikana maakunnallisia tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia. Viimeisin pidettiin Kuopiossa, ja tapahtumaan osallistui runsaslukuisesti maakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Seuraavaksi on pohjalaisten vuoro keskustella.

M/S Mariella Hgistä Tukholmaan oli seminaaripaikkana järjestyksessään toiselle tulevaisuusfoorumille, jonka koollekutsujana oli Suomen Helluntaikirkko ja HYRY (Helluntaiherätyksen rekisteröidyt yhdistykset.)

Kuopion helluntaiseurakunnassa järjestettiin lauantaina 6.9.2008 Suomen Helluntaikirkon tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Iltapäivään kokoontui n. 70 henkilöä 20 seurakunnasta. Mukana oli seurakuntien jäseniä, vanhimpia, pastoreita ja hallitusten jäseniä.
Turun Helluntaiseurakunnan vanhimmisto on kutsunut Suomen Helluntaikirkon syyskokoukseen Turkuun 22.11.2008.
Opetusministeriö on myöntänyt Suomen Helluntaikirkolle valtionavustuksena 15 822 euroa käytettäväksi vuoden 2008 toiminnan tukemiseen.
Eduskunnan lakivaliokunta pyysi Suomen helluntaikirkolta asiantuntijapuheenvuoron kokoukseensa 27. toukokuuta.
Helluntaikirkon seuraava seurakunnallisten toimitusten seminaari - epävirallisemmin vihkikoulutus - järjestetään Helsingin Saalemissa lauantaina 26.1.2008.
Seminaarin ja sen lopputentin suorittaminen on edellytyksenä Helluntaikirkon myöntämälle vihkiluvalle. Koulutukseen voi osallistua, vaikka oma seurakunta ei vielä olisikaan rekisteröitynyt Helluntaikirkon jäsenseurakunnaksi. Tällöin kurssi on valmiiksi käytynä, ja vihkilupa voidaan myöntää nopeutettuna seurakunnan rekisteröitymisen jälkeen.
Helluntaikirkon hallitus kokoontui lyhyeen tapaamiseen Lahdessa Jouko Variksen hautajaispäivän yhteydessä 8.12.2008.
Suomen Helluntaikirkko on päättänyt siirtää myöhempään ajankohtaan 8.12.07 suunnitellun näkypäivän järjestämisen.
Suomen Helluntaikirkon varapuheenjohtaja Jouko Varis menehtyi tasoristeysonnettomuudessa Lahdessa keskiviikkona 21.11.07.
Helluntaiherätyksen tulevaisuusfoorumi kokoontui Viking Gabriellalla pohtimaan herätysliikkeemme tulevia vuosikymmeniä. Dos. Jari Metsämuurosen luennoimien megatrendien valossa osallistujat työstivät mahdollisia tulevaisuusskenaarioita.
Helluntaikirkon hallituksen kokous pidettiin Helsingin Saalem-seurakunnassa 25.8.07. Kokouksen asialistalla oli mm. pitkään pöydällä ollut Keuruun jäsenanomus.
Seinäjoelle kokoontuneet Talvipäivä-edustajat päättivät lähes yksimielisesti hyväksyä Neuvoa-antavien vanhinten Näky2007-esityksen.
Helluntaikirkon hallitus päätti 30.12.06 Kouvolassa, että uskonnonvapauslain henkeä kunnioittaen avataan kaikille helluntailaisille mahdollisuus kuulua Suomen Helluntaikirkkoon.
Helluntaikirkon vuosikokous teki linjaratkaisun estää kaksoisjäsenyyden kirkkokuntien välillä.
19.5.2012 10:00
Suomen Helluntaikirkon hallituksen kokous 3 / 2012
Kokkolan Helluntaiseurkaunta/Kokkola
22.9.2012 11:00
Suomen Helluntaikirkon hallituksen kokous 4/ 2012
Tampereen Helluntaiseurakunta/Tampere
17.11.2012 09:00
Suomen Helluntaikirkon hallituksen kokous 5 /2012
Iso Kirja-opisto/Keuruu