Lakiesitys, josta kuultavana olivat hallituksen puheenjohtaja Klaus Korhonen ja tiedottaja Ari Kattainen, koskee uutta vihkioikeuslakia. Laki on erillislaki, jolla määrätään avioliittolain ohessa siitä, millä tavoin ja keiden toimesta Suomessa voidaan vihkiä avioliittoon.
Nykyinen käytäntö, jossa yhdyskunnille voidaan myöntää vihkioikeus, jota nämä saavat jakaa haluamillensa jäsenilleen, poistuu. Tilalle tulee lupakäytäntö, jossa yhdyskunta anoo lupaa maistraatista.
- Pidämme uudistusta hyvänä ja selkeyttävänä. Merkittävää on myös se, että Helluntaikirkkoa halutaan kuulla sitä koskevien lakien uudistuksia tehdessä. Tällaista mahdollisuutta ei koskaan yhdistystoiminnan puitteissa helluntaiherätyksellä ollut, Ari Kattainen toteaa.
Nyt kutsuttavaksi pyydettiin vain kaksi yhdyskuntaa, joista Helluntaikirkko oli toinen. Käsitelty laki varmistaa, että uskontokunnille ei voida määrätä vihkipakkoa, vaan säilyy uskonnollisten yhdyskuntien omassa päätöksessä, keitä ne haluavat vihkiä.
Uusi laki astunee voimaan tämä vuoden puolella sisältäen kahden vuoden siirtymäajan. (RV)